Motionisti

Koukussa liikuntaan

Valitse Motionisti, kun kaipaat kehoosi lisää voimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa, ja sen myötä lisää kivuttomia ja nautinnollisia pelivuosia rakkaan lajisi parissa.

Motionisti

Hei, olen Minna Marjamäki eli Motionisti, auktorisoitu Personal Trainer ja hyvinvointivalmentaja. Olen myös koulutettu Footbic-ohjaaja sekä Footbic-tuotteiden jälleenmyyjä.

Tarjoan henkilökohtaista kunto- ja voimavalmennusta kuntosalilla Helsingissä ja Vantaalla sekä ulkojumppia lähes ympäri vuoden Helsingin Pukinmäessä. 

Harrastan itse intohimoisesti ja tavoitteellisesti tennistä ja padelia. Olen huomannut, että varsinkin keski-iässä ja sen jälkeen harjoitusvammat ja erilaiset kehon kiputilat ovat hyvin yleisiä. Suuri osa vammoista olisi ehkäistävissä mm. lihaskunnon ja tasapainon kehittämisellä sekä liikkuvuusharjoittelua lisäämällä. 

Suuri osa vammoista olisi ehkäistävissä mm. lihaskunnon ja tasapainon kehittämisellä sekä liikkuvuusharjoittelua lisäämällä.

Tavoitteenani onkin ohjata myös mailapeliharrastajia monipuolisemman harjoittelun pariin. Näin asiakkaan rakas harrastus voi jatkua mahdollisimman pitkään, ja parhaassa tapauksessa myös kehittyä aivan uudelle tasolle.

Lajitaustaani tenniksen ja padelin lisäksi kuuluu kuntosaliharjoittelu, juoksu, pyöräily, kuntonyrkkeily, pilates, Yin-jooga ja erilaiset ryhmäliikuntatunnit. Innostunkin helposti uusista lajeista, ja harmittelen, kun aikani ei riitä kaikkeen. Suurimpia työni motivaattoreita on ollut sytyttää asiakkaalle sama liikunnan palo, joka itsellänikin on.